Talven tulet

 

Se alkaisi taas olla aika sanoa hyvästit taivaantulille ja toivottaa tervetulleiksi valkenevat yöt. Tänäkin talvena katselin revontulia useasti pihalla ja takasuolla ennen nukkumaanmenoa, mutta vain kolmena yönä tuli lähdettyä ihan varsinaisesti niitä kuvaamaan ja kyttäämään, sekä samalla valvottua niin myöhään että näki keskiyön parhaan show'n. Näistä viimeinen, helmikuun lopulle sijoittuva reissu olikin ikimuistoinen: kuu valaisi maisemaa, pakkanen paukkui ja revontulet intoutuivat tanssimaan niin taivaan täydeltä, että olisivat näkyneet Etelä-Suomessakin asti, ellei taivas olisi ollut pilvessä. Silloin oli kuulemma koko muu Suomi pilviverhon alla, ja saimme nauttia Itä-Lapissa lähestulkoon yksityisnäytöksestä.

Syksyn ensimmäinen näytös. Toiveena oli saada heijastuskuvia sulasta järvestä, vaan tuuli liikaa. Tulet olivat kuitenkin hienot.

Rauhalliset tulet, mutta sain ihan kivan heijastuskuvan kuitenkin. Seuraavana aamuna järvi oli jo kokonaan jäässä.

Revontulet ja kuutamo
Revontulten nousu. Tämä oli talven tanssiöistä upein (mitä itse pääsin näkemään).

Taivaan verhot

Harvoin näkee eteläisellä taivaalla näin komeita tulia


Harmi, etten tuolloin vielä löytänyt mistä kamerastani saa säädettyä videoon manuaalisen valotuksen. Nämä koko taivaan poikki ripeästi tanssivat tulet olisivat nimittäin päässeet parhaiten oikeuksiinsa videossa. Ehkä ensi talvena sitten...

Revontulikorona




Tämäkin kuva on otettu etelän suuntaan


Kommentit

  1. Aivan käsittämättömän hienoja kuvia!Jotenkin epätodellisia näkymiä.
    Tuo kuukin vielä luomassa oman jännän lisänsä jo valmiiksi mystiseen,taianomaiseen tunnelmaan.
    On noita näytöksiä kelvannut katsella!😍

    VastaaPoista

Lähetä kommentti