Lapin kesä

Ajattelin etukäteen, että Lapin vuodenajoista kesä tarjoaisi minulle kaikkein vähiten uutta ja yllättävää, sillä olivathan lähes kaikki aikaisemmat pohjoisen reissuni sijoittuneet juuri kesäaikaan. Ja ehkä juuri sen vuoksi se minut niin yllättikin. On kuitenkin eri asia elää Lapin kesää yksittäisen viikon ajan kuin nähdä miten se alkaa, etenee ja loppuu. Ja ennen kaikkea, ymmärtääkseen Lapin kesän todellisen, haikean kauneuden, on ensin koettava pitkä ja ankara talvi.

Lapin kesä on lyhyt ja vähäluminen

Saappaat vai sukset, mietin lähtiessäni metsään toukokuun viimeisellä viikolla. Päädyin sitten kuitenkin jälkimmäisiin, sillä onhan se meno joutuisampaa suksilla, ja hiihtäminen shortseissa kuulosti aika hauskalta kokemukselta. Loppujen lopuksi se olikin ihan hyvä valinta, sillä paikoin lunta oli vielä saappaan varren verran. Ilma oli lämmin, puro pauhasi, sukset suhisivat ja kimalaiset ja kaukainen moottorikelkka pörisivät. Kesän ja talven äänet sekoittuivat toisiinsa. Hiihdin aiottua pidemmän lenkin ja mietin, että miten sitä voi vielä toukokuussa näin innostua hiihtämisestä.

Lunta riitti touko-kesäkuun vaihteeseen saakka, mutta yllättävän nopeasti se sitten lopulta suli kun oli sulaakseen. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä tein vielä lumiakan järven rannalle, ja kauden viimeisen lumiukon tein vajaata viikkoa myöhemmin. Pihan lumikinosten jäänteet hävisivät juhannukseksi. Ja huomautettakoon tässä, että toukokuun hiihtoretki ja kesäkuun lumiukot sijoittuivat ihan maan tasalle, eivätkä tunturiin, jossa lunta tietenkin säilyy pitkään.

Lapin kesäkuu

Alkukesästä perheeni tuli käymään Sallassa. Tuolloin opimme kantapään kautta, että Lapissa pitää aina olla lumilapio mukana autossa, vaikka olisi kesäkuun puoliväli ja +25 astetta lämmintä. Tuntsan ylänköalueilla nelivetoautomme nimittäin juuttui pohjasta kinokseen, ja hetki siinä meni kun kaivoimme autoa käsin ja kalahaavilla lumesta.

Lapissa kaikki kukkii nopeasti

Lapin kesä alkoi räjähdysmäisesti. Hiirenkorvia tuskin ehti edes huomata ennen kuin ne olivat jo muuttuneet lehdiksi. Yhtäkkiä kaikki vain oli vihreää ja täydessä kukassa, vaikka pari viikkoa aiemmin oli vielä päässyt hiihtämään. Lapin kesä oli myös paljon vehreämpi kuin olin ajatellut, ja pääsin ihastelemaan monia minulle melko uusia kukkalajeja, kuten kulleroa, rantatädykettä ja vilukkoa.

Keskiyön aurinko

Klo 01.00 kesäkuun alkupuolella (kesäaikaan keskiyö on yhdeltä yöllä!)

Sallassa aurinko ei laske kesällä vähän reiluun kuukauteen. Tänä vuonna kesäkuu oli sen verran pilvetön ja lämmin, että saimme ihan oikeasti nauttia loputtomasta auringonpaisteesta yötä päivää. Enimmäkseen keskiyön auringon pystyy Sallassa näkemään vain tuntureilla ja vaaroilla, mutta juhannuksen tienoilla aurinko näkyi keskiyöllä myös alemmille maille. Juhannuspäivänä kävimme kalareissulla Naruskalla, siiat tuikkivat tyynen järven pinnassa ja aurinko paistoi läpi yön. Ajelimme takaisin kotiin keskiyön aikoihin, ja aurinko kurkki horisontista koko matkan ajan (harmi ettemme jaksaneet pysähtyä ottamaan kuvia).

Yöttömän yön aika oli tavattoman kaunista, mutta on se kuitenkin mukavaa kun illat alkavat pikkuhiljaa taas pimentyä. Kesäkuussa tuli valvottua viikonloppuisin todella myöhään iltojen kauneudesta nauttien, ja kaipa sitä myös nukkui vähän kevyemmin ja katkonaisemmin. Ensi kesää varten pimennysverhot tai unimaski saattaisivat olla hyvä ostos.

Suunnilleen puoli yhdentoista aikoihin illalla.

Vein time lapse- kamerani Sallatunturin päälle kuvaamaan yötöntä yötä 16.-17.6.2020, alla kyseinen video keskiyön auringosta.

Hillakuumetta

Loppukesästä lappilaisten elämä pyörii pitkälti hillastuksen ympärillä. Hillakuume alkaa nousta jo kesäkuussa hillan kukkiessa, ja heinä-elokuun vaihteessa suoranainen hillahulluus valtaa ihmisten mielet. Jängälle on pakko päästä, ja siellä sitten kerätään ämpärit täyteen kullankiilto silmissä.

Itse en ollut ennen tätä kesää koskaan päässyt oikealle hillasuolle. Olin minä etelässä hillaa kerännyt melkein vuosittain, mutta saaliit pyörivät siinä parin desin ja litran välillä, ja piti aina kerätä jokainen pienikin ja säälittävä yhden pompulan marja. Ei se siellä ollut ollenkaan samanlaista. 

Muistan varmaan ikuisesti sen hetken, kun ensimmäisen kerran näin oikean hillasuon. Oli hyvä hillavuosi, ja olimme ajamassa Ranuan tuttavien mökille, kun tien vieressä avautui kultaisenaan hehkuva jänkä. Oli notkuvaa mätästä toisen perään melkein silmänkantamattomiin. Ei ollut saappaita mukana, eikä oikein aikaakaan lähteä marjaan, mutta haave jäi. Voi kun joskus pääsisi tuollaiselle hillasuolle!

Lappiin muutettuani ensimmäinen hillavuosi oli huono, ja toivoin hartaasti parempaa satoa tälle kesälle. Jo alkuvuodesta eräs rouva totesi, että viimeksi näin lumisen talven jälkeen tuli hyvin hillaa. Eräs toinen rouva taas kertoi, että mitä enemmän tähtiä näkyi taivaalla uutenavuotena, sitä parempi hillavuosi tulisi. Tiedä häntä, mutta muistelin, miten olin kyseisenä yönä ihastellut tavallista kirkkaampaa tähtitaivasta. Salaa mielessäni aloin jo elätellä toiveita kultaisen unelmani toteutumisesta. Ehkä vanha kansa tiesi nämä asiat...

Kesän koittaessa hilla kukki tavattoman komeasti, eikä hallaa tai raekuuroja näkynyt mailla eikä halmeilla. Siinä vaiheessa alkoi jo ihan oikeasti näyttää lupaavalta.

Ja niin siinä kävi, että tähdet todella sattuivat kohdalleen. Tuli  harvinaisen hyvä hillavuosi, ja minä pääsin vihdoinkin haaveideni hillasoille. Tällaiselle keräilijäsielulle se oli oikea unelmien täyttymys, ja sain kokea mitä hillahulluudella tarkoitettiin. 

Erään hillareissun saalis.

Ei Lapin kesää ilman sääskiä

Lappilaista maustetta eväskeitossa.

Lappi päätti jälleen ottaa luulot pois etelän tytöltä, ja antoi pitkän talven perään oikein pahan sääskikesän. Että selviäpä näistä koettelemuksista, etelän neito! Kesäkuussa hyttysiä tosiaan oli aivan joka paikassa. Työpaikalla tuntui olevan kaiken aikaa yksi hyttynen jokaisessa huoneessa, ja juuri kun sen sai tapettua niin jostain tuli uusi tilalle. Kotona teippasin makkarin avaimenreiän umpeen ja pidin ovea kaiken päivää kiinni, koska muuten sai yöllä herätä sääskijahtiin. Ulko-ovesta piti juosta äkkiä sisään, ettei katoksen hyttysparvi ehtisi kerääntyä ympärille ja tulla mukaan. Ja metsässä ja joenvarsilla hyttysiä tietenkin vasta olikin.

Vaan niin ihana ja kaunis oli Lapin kesä, etteivät edes valtavat sääskimassat pystyneet tunnelmaa pilaamaan. Ja onneksi sääsket eivät olleet ainoita, jotka kukoistivat tänä kesänä, vaan luonto oli muutenkin kukkeimmillaan. Lappi saattoi koetella minua sääskillä ja pitkällä talvella, mutta palkitsi sitten aurinkoisella kesällä ja hulppealla marjasadolla. Se näytti minulle kaikki ääripäänsä, sekä hyvät että pahat.

Ajattelin tämän kuvan olevan suoranainen sääski-itsemurha, vaan hyttysässän avulla selvisin ihan hyvin hengissä.

Niin, ja löytyyhän Lapista muitakin ötököitä. On ollut mäkäräisiä ja paarmoja, ja viimeisimpänä olen päässyt tutstumaan polttiaisiin, jotka syöksyvät pään jokaiseen koloon mustikkametsässä. Vaan onneksi hirvikärpäset ja punkit eivät ole vielä löytäneet tietään Lappiin.

On lyhyt Lapin linnun laulu, huvi...

Pikkusirkku, pohjoisen harvalukuinen lintu.

Autolla ajellessani olen kuunnellut ahkerasti Lapin kesää, tällä kertaa enimmäkseen Kristian Meurmanin versiota siitä. Olen aina pitänyt kyseisestä runosta, mutta nyt Lapin vuoden jälkeen olen tykästynyt siihen entistä syvemmin. Tai ehkä olen nyt päässyt paremmin sisään tuohon tekstiin ja tunnelmaan.  

Talviturkki jäi juhannuksena Oulankajokeen. Rantaseurana meillä oli vain pari poroa.

Lapin kesä alkaa olla jo ohi, se loppuu yhtä nopeasti ja yllättäen kuin alkaakin. Puut kellastuvat jo kovaa vauhtia, tienpientareiden kukat lakastuvat ja työpaikan pihalla parveilleet pääskyset ovat kadonneet. Viime päivät ovat olleet lämpimiä, mutta viikko sitten mittari näytti vain viittä astetta kun lähdin töihin. Ilmassa on jo selkeästi syksyä, ja jos lumi tulee yhtä varhain kuin viime vuonna, niin talvi alkaa jo reilun kuukauden kuluttua. Lapin kesä on niin tavattoman lyhyt.

Kesän viimeisiä lämpimiä päiviä ja elokuinen auringonlasku Karhutunturissa.