Myöhäissyksyn kauneutta


Harva kuvailisi myöhäissyksyä kauniiksi vuodenajaksi. Poissa on hehkuva ruska ja pysyvä lumikin antaa vielä odottaa itseään. On vain märkää, kylmää ja ennen kaikkea pimeää. Syksyä synkimmillään. 

Mutta onhan loka-marraskuussa paljon hyvääkin: ensimmäiset pakkasaamut, ensilumi - ja jopa tuo kaikensyövä ja pohjaton pimeys, joka saa tähdet kirkkaimmilleen ja opettaa arvostamaan jokaista meille suotua auringonsädettä. Ei varmaan ole mitään kauniimpaa kuin marraskuinen aurinko viikkoja kestäneen hämyisän jakson jälkeen. 

Yliopistolla on ollut aika kiireistä nyt syksyllä, joten tänne kirjoitteleminen on valitettavasti jäänyt vähän vähemmälle. Mutta tässä pieni kuvakooste loka-marraskuun kauniista hetkistä - joita onkin ollut loppujen lopuksi aika paljon. Mikä ihana syksy!


Melkein kuin maailma olisi kadottanut värinsä. Kuva on otettu keskipäivällä, ja usko tai älä, tämä ei ole mustavalkokuva!


Ensikuura

Tähtitaivaan ihmettelijät. (Tai oikeastaan Pablo taisi ihmetellä että mitä me siellä ulkona oikein katseltiin). Tähtien lisäksi ainoa valo pimeyden keskellä oli naapurimökki järven toisella puolella, kilometrin päässä. Mökillä syksyn pimeys on todella syvää, kun katuvaloja ei ole ja lähes kaikki muut mökit ovat tyhjillään.

Ensilumi lokakuun lopulla. 

Lumikylpy <3

Syksyn upein auringonnousu (postauksen ensimmäinen kuva on myös tältä samaiselta aamulta).


Ja syksyn toiseksi kaunein auringonnousu. Oikeastaan tämä oli melko tavanomainen aamurusko, mutta koska se oli ensimmäinen kirkas aamu usean viikon synkeyden jälkeen, oli se yksi vuoden sykähdyttävimmistä auringonnousuista. 


Miten arvokasta onkaan marraskuinen auringonpaiste!






Kuurankukkaketo



Nyt vuoden synkin vaihe alkaakin olla ohi. Päivä lyhenee vielä hyvän aikaa, mutta lähestyvä joulu ja lumi valaisevat pian näitä pitkiä ja pimeitä öitä.

Mukavaa alkavaa talvea kaikille! 

Kommentit

  1. Kauniita kuvia!
    Tämä syksy on peitonnut monta edeltäjäänsä mennen tullen,
    kyllä nyt on kelvannut :-)

    VastaaPoista
  2. Monta hienoa ja tunnelmallista kuvaa olet saanutkin.:) Ja tähtitaivaankin noin hyvin, tuo on minulta vielä kokeilematta...

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia, todella kaunista marraskuuta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniiden kuvien jakamisesta! Etenkin ensilumi metsälammella ja "mustavalkoinen" järvimaisema ovat tosi hienot. :) Marraskuu on mielestäni juuri mukavaa aikaa, kun värimaailman pelkistyminen saa huomion keskittymään yksityiskohtiin ja sellaisiin "hiljaisiin" väreihin, kuten metsänpohjan sammalten ja jäkälien hienovaraisiin sävyihin. On leppoisaa, kun luonto nukkuu ja ympärillä tapahtuu tosi vähän. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ja totta, metsästä löytyy kauniita sävyjä harmaimpanakin päivänä.

      Poista
  5. Pääsisinpä tuon yhdeksännen kuvasi tunnetilanteeseen, metsään juuri nyt!
    Olet kokenut paljon kaunista.<3
    Kiitos näistä upeista luontokuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon metsäretken tunnelma on jäänyt minullekin vahvasti mieleen, se oli nimittäin se marraskuun ensimmäinen aurinkoinen päivä, ja siksi niin tavattoman kaunis :)

      Poista

Lähetä kommentti