Myrskyisä rantapäivä Varaderossa

Yhden päivän lomastamme vietimme Varaderon 20 kilometriä pitkillä hiekkarannoilla - ja tietenkin tuona päivänä oli sitten varsin myrskyisää. Tuima mutta kuitenkin lämmin tuuli puhkui mereltä, aurinko pilkahti vain pikaisesti pilvien lomasta ja tyrskyt olivat sen verran hurjat, että rantavahdit olivat vetäneet punaiset liput salkoon. Auringossa loikoilu jäi siis tällä kertaa väliin, mutta sitäkin enemmän meitä harmitti ettei edes uimaan päässyt.

Onneksi myrskytuuli toi kuitenkin mukanaan myös jotain mielenkiintoista. Kauaa emme nimittäin ehtineet rannalla kävellä, kun vastaan tuli ensimmäinen outo sininen olio, jonka siskoni tunnisti oitis portugalinsotalaivaksi. Näitä legendaarisia merten kauhuja emme olleetkaan ennen päässeet ihastelemaan, joten mielemme piristyivät kummasti eikä myrskyisä sää enää niin haitannut.

Haaksirikkoutunut portugalinsotalaiva (ylösalaisin) 

Pian vastaan tuli toinenkin haaksirikkoutunut sotalaiva, ja kolmas ja neljäs ja viides... Sitten niitä alkoi näkyä kymmenen metrin välein emmekä pysyneet enää laskuissamme. Pienimmät niistä olivat vain peukalon mittaisia, suurimmat ehkä kahden nyrkin kokoisia. Lonkeroineen ja kirkkaine väreineen ne näyttivät melkein kuin jostain toisesta universumista huuhtoutuneilta avaruusolioilta.

Portugalin sotalaivat ovat kaikin puolin kummallisia meduusamaisia otuksia. Nimensä ne ovat luonnollisestikin saaneet purjeestaan, jota ne käyttävät seilatessaan ympäri merta kuin pikkuiset laivat. Englanniksi portugalin sotalaivalla on myös sellainen mukava lempinimi kuin floating terror eli kelluva kauhu, sillä kyseessä on melko myrkyllinen olio. Sotalaivalla on pitkät sykkyrällä olevat lonkerot, jotka voivat ulottua pisimmillään jopa 30 metrin päähän. Näitä lonkeroitaan se käyttää pikkukalojen pyydystykseen, mutta osuessaan pahaan paikkaan (kaulan lähettyville tai lapsen iholle) voi lonkeroiden poltto olla joskus vaarallinen jopa ihmisellekin. Ja hyvin kivulias se joka tapauksessa on.

Portugalin sotalaivat saattoivat siis olla isojen aaltojen lisäksi toinen syy sille, että rannalla oli vedetty punaiset liput salkoihin.

Mielenkiintoista on myös, että sotalaiva ei ole yksi eläin, vaan useamman polyyppiyksilön muodostama yhdyskunta. Yksi polyyppi muodostaa purjeen, toinen lonkeroita ja niin edelleen. 

Ihan en ehtinyt ottaa kunnon kuvaa tästä kohti rantaa purjehtivasta sotalaivasta.

Portugalinsotalaivat olivat vielä elossa rannalle saapuessaan, ja lonkerot säilyttävät kuulemma polttamiskykynsä pitkään rantautumisen jälkeenkin. Jotkin pikkupojat poksauttelivat sotalaivoja pudottelemalla kiviä tai kookospähkinöitä niiden päälle, minkä jälkeen laivat eivät enää loistaneet niin selkeästi hiekasta ja piti katsoa tarkkaan mihin astui (pojilla on aina niin hyviä leikki-ideoita...).

Näitä aaltoja "jahtaavia" lintuja oli myös hauska seurailla.

Kun kerran voitimme tämän matkan keksilinnakilpailusta, niin päätimme vielä rakentaa rannalle hiekkalinnan. Siitä onkin aikaa kun on viimeksi tullut rakenneltua mitään hiekasta!

Eli loppujen lopuksi rantapäivämme kului ihan mukavasti sotalaivoja kuvaillen ja hiekkalinnaa rakentaen, emmekä pitkästyneet ollenkaan vaikka sää olikin pilvinen ja myrskyisä. Varaderoon emme kuitenkaan suuremmin ihastuneet. Olihan siellä tuo pitkä vaalea hiekkaranta, mutta itse pidän enemmän sellaisista pienistä ja kotoisista rannoista. Tuolla joka ikinen kohta rannasta näytti tismalleen samalta, ja meitä tulikin vastaan joukkio eksyneitä turisteja, jotka eivät tienneet yhtään missä suunnassa heidän hotellinsa oli. Itse Varaderon kaupunki oli pelkkää hotellia ja turisteja, eikä paikallisia näkynyt oikeastaan missään. Ei siis mikään kovin viehättävä paikka jos haluaa lomaltaan muutakin kuin pelkän hiekkarannan.