Kuuban (aika)matka

Jos olet koskaan haaveillut aikamatkustamisesta, niin kannattaa suunnata Kuuban ihmeelliseen maailmaan. Aikaero Suomen ja Kuuban välillä on nimittäin seitsemän tuntia ja 50-60 vuotta, kuten matkaoppaamme hyvin osuvasti sanoi. Amerikanraudat vilistävät yhä katukuvassa, puhelinkopit ovat ahkerassa käytössä ja lapset pelaavat kännykkäpelien sijasta ulkona palloa. Matkakohteena Kuuba on aivan ainutlaatuinen, ja ainakin näiden reissaajien sydämet se valloitti täysin.

Ainoa huono puoli matkassamme oli sää, sillä amerikkalainen talvimyrsky ulottui Kuubaankin asti. Aurinko paistoi vain parina päivänä, tuuli tuiversi ja lämpötila laski välillä jopa vähän alle 20 asteen, jolloin osa paikallisista veti pipot ja karvalakit päähänsä. Emme kuitenkaan antaneet sään pilata reissuamme: Havannassa jaksoi kävellä paremmin kun ei ollut tuskaisen kuuma, ja onneksi Kuubassa riittää väriä vaikka taivas olisikin harmaa.

Havannan värejä.

Tällä kertaa keskityn kertomaan Kuubasta ja kokemuksistamme yleisesti, eli nyt luvassa lähinnä paikallista kulttuuria, tuulahduksia menneistä ajoista ja kommunismin kummallisuuksia. Havannasta sekä tekemistämme retkistä kirjoitan sitten ihan omat (luultavasti hieman kuvapainotteisemmat) juttunsa. 

Suuri kiitos tästä upeasta reissusta Mondelezille, jonka järjestämästä keksilinnakilpailusta matkan voitimme. Kiitokset myös Aurinkomatkoille ja erityisesti mukavalle Havannan oppaallemme, jolta opimme vaikka mitä mielenkiintoista kuubalaisesta elämästä.

Maailman kauneimmat autot

Parasta matkassa olivat epäilemättä autot. Ohi ajavia amerikanrautoja olisi jaksanut katsella ikkunasta vaikka iäisyyden, ja monesti kadulla kulkiessaan sitä tunsi eksyneensä keskelle vanhaa jenkkielokuvaa. Huomautan vielä tässä, että minä en tiedä autoista yhtään mitään, enkä ole niistä muutoinkaan erityisen kiinnostunut. Voin vain kuvitella miten innoissaan todelliset autoharrastajat ovat Kuubassa. 

Chevrolet-ajelulla

Kuubassa on toki nykyään uusiakin autoja, mutta amerikanrautoja näkyi katukuvassa silti paljon enemmän kuin olin etukäteen kuvitellut. Olin luullut niiden ajeluttavan lähinnä matkailijoita turistialueilla, mutta ihania vanhoja autoja tuli vastaan jatkuvasti myös maaseudulla. Lisäksi Kuubassa oli hirveästi vanhoja ladoja, jotka nekin olivat omalla tavallaan aivan ihania.

Näitä amerikanrautojakin vanhempia kulkuneuvoja näkyi myös paljon, ja hevoskärryjä tulikin jatkuvasti vastaan jopa moottoriteillä.

Myös kunnon vanhanajan lehmipaimenia tuli muutamia vastaan, lassoineen kaikkineen. Tältä josta otin kuvan tosin puuttui cowboy-hattu päästä.

(Hyvin) kommunistinen maa

Tiesinhän minä Kuuban olevan kommunistinen maa, mutta silti kuuntelin aivan silmät ymmyrkäisinä oppaamme juttuja Kuuban politiikasta. Valtio antaa kaikille kansalaisille katon pään päälle sekä ruokakortin, jolla saa perusruokatarvikkeita. Kaikki ansaitsevat suunnilleen saman verran, eli vähän alle 20 euroa kuukaudessa. Parhaimmatkin palkat liikkuvat vain 30 euron kieppeillä (esimerkiksi lääkärit).

Olimme hiukan ihmetelleetkin, miten kuubalaisilla oli ihan kivoja ja siistejä vaatteita alhaisesta kuukausipalkasta huolimatta. Mutta jos rahaa ei mene vuokraan tai paljoa ruokaankaan, niin kyllähän sitä sitten jää vähän käyttöönkin. Oppaamme myös kertoi kuubalaisten panostavan ennen kaikkea ulkonäköön, ja moni syökin mieluummin pelkkää riisiä ja papuja ja ostaa sitten palkallaan kivoja vaatteita.

Kommunismin ansiosta Kuubassa ei siis ole kodittomia tai äärimmäistä köyhyyttä, vaan kaikki ovat vähän niin kuin tasaisesti pikkuisen köyhiä. Tämän sekä tiukan kurin vuoksi Kuuba onkin latinolaisen Amerikan turvallisin maa.

Vallankumoussankarien kuvia ja sitaatteja näkyi paljon, ja heistä kirjoitettiin melkein kuin jumalista.

.
Oppaamme kertoi meille myös hieman Kuuban vaaleista: ehdokkaita on yhtä paljon kuin paikkoja ministeriössä, ja presidentinvaaleissa on vain yksi ehdokas. Yllättäen Kuuban presidentillä onkin sitten 100% tuki kansalta. 

Siskoni sanoi nähneensä jossain kadunvarressa kyltin, jossa luki "Kuuba, modernin demokratian malliesimerkki." Propagandaakin maassa esiintyy siis jonkin verran...

Kommunismi näkyi myös ihan tavallisten ihmisten ajattelumaailmassa. Ainakin meidän hotellin edustan autokuskit toimivat yhdessä niin, että he keräsivät yhteen kaikki turisteilta saamansa rahat ja jakoivat ne sitten tasan päivän päätteeksi. Tämän ansiosta kuskeilla ei ollut suurta kilpailua siitä, kuka turistin saisi kyytiin omaan autoonsa, mikä oli näin matkailijankin kannalta ihan mukavaa. Jos autoajelua tarjonneelle kuskille sanoi, että halusi ennemmin vaikkapa sinisen auton, niin tämä ohjasi mielellään kaverinsa luokse jolta tällainen auto löytyi. 

Siivoojat rikkaampia kuin hotellinjohtajat

Kuubassa on itse asiassa käytössä kaksi eri valuuttaa: paikallispeso ja turistien käyttämä vaihdettava peso (CUC), joka on paljon arvokkaampi. Koska kaikki saavat suunnilleen saman verran palkkaa valtiolta, ovat kaikkein rikkaimpia ne, jotka voivat työssään saada rahaa ja tippejä rikkailta turisteilta. Tämän vuoksi esimerkiksi hotelleissa siivoojat tienaavat yleensä paremmin kuin johtajat, sillä he saavat peruspalkkansa lisäksi tippejä matkailijoilta.

Korttelin kyttääjä valvoo, ettei kukaan rikastu liikaa

Vallankumouskomiteat, Comités se Defensa de la Revolución, CDR, urkkivat naapureita ja vahtivat, että vallankumouksen periaatteet toteutuvat eikä kukaan rikastu liikaa. Mutta onneksi kuubalaiset ovat mestareita löytämään jonkin keinon kiertää tiukkoja säännöksiä. Jos jollakin alkaa mennä turhan hyvin niin sitten vain lahjotaan korttelin kyttääjä esimerkiksi rommipullolla.

Afrikkalaista kulttuuria

Valtaosa kuubalaisista on afrikkalaisten orjien jälkeläisiä, ja afrikkalainen kulttuuri on säilynyt musiikin ja uskontojen muodossa yllättävän hyvin nykypäivään asti. Kuubalaiset voivatkin turvautua kristinuskon Jumalan lisäksi tarvittaessa afrokuubalaisiin jumaliin. 

Mausteet jumalille - ei ruokiin

Kuubaan matkaavan ei kannata vaatia paikalliselta ruoalta liikoja. Ihan hyvää perusruokaa se meistä oli, mutta ei tietenkään mitään hienointa gourmeta. Mausteita ei Kuubassa juuri käytetä, koska ensinnäkin niitä on huonosti saatavilla, ja toiseksi kuubalaiset eivät pidä mausteisesta ruoasta. Paikalliset suuntaavatkin maustekauppaan lähinnä silloin kun on asiaa afrokuubalaisille jumalille, joihin saadaan yhteys mausteiden avulla.

Ropa Vieja, eli "vanhat vaatteet", on perinteinen kuubalainen nyhtöliharuoka. Lisukkeina riisiä ja papuja (hyvin kuubalaista myöskin, varaudu syömään niitä paljon jos Kuubaan suuntaat!) sekä paistettua keittobanaania.

Ravintoloita olohuoneissa ja autotalleissa

Kuubassa on kahdenlaisia ravintoloita: valtion omistamia, sekä yksityisten ihmisten pitämiä ruokapaikkoja eli paladareja. Kuubalaiset eivät kuitenkaan saa omistaa liiketiloja, joten jos haluaa ravintolan perustaa, on se pystytettävä esimerkiksi omaan olohuoneeseen tai autotalliin. Kävimme aika paljon syömässä hotellilla ja retkillä meillä oli ruokapaikat valmiina, mutta ehdimme mekin käydä testaamassa pari paladaria Havannassa. Niistä ensimmäinen oli niin ravintolamainen ettei olisi yhtään uskonut syöneensä kuubalaisessa kodissa, kun taas toisessa tuntui kyllä siltä kuin olisimme astuneet sisään jonkun olohuoneeseen.

Habana 68 -paladar, joka oli kuin oikea ravintola.

Kuuban ravintoloista voi ilmeisesti olla vain yhtä mieltä: paladarit ovat paljon parempia kuin valtion ravintolat. Niissä saa parempaa ruokaa halvemmalla, ja vieläpä ystävällisemmällä palvelulla ja tunnelmakin on persoonallisempi. Näin kirjoitettiin kaikilla matkailusivuistoilla joita luin, ja ihan samaa mieltä olivat oppaamme ja paikallisetkin: mene yksityisiin paladareihin, älä valtion ravintoloihin. 

Hotellimme ravintolassa oli kyllä hyvät ruoat ja palvelu (hotellimme tähtiluokitus oli tosin aika korkea), mutta muuten valtion ravintolat eivät yltäneet paladarien tasolle. Ja kaikkein ihastuttavin ruokailukokemus meille oli ehkä kuitenkin se "olohuoneravintola" La Moneda Cubana, vaikka ruoka siellä olikin enemmän kuin kotiruokaa. Eli yhdymme mekin tähän yleiseen mielipiteeseen siitä, että paladarit ovat Kuubassa parhaita paikkoja syödä.

Lisäksi sanottakoon vielä, että paladareissa rahat menevät yksityisille ihmisille eivätkä valtiolle, joten niissä syöminen on hyvä tapa tukea paikallisia yrittäjiä. 

La Moneda Cubana, jossa tosiaan tunsi syövänsä jonkun olohuoneessa. Livemusiikkiakin saatiin taidokkailta katusoittajilta.

.

Kahvia, rommia ja sikareita

Mekin kävimme testaamassa tätä kuubalaisten paheiden kolmikkoa, jonka osaset täydentävät toisiaan ja maistuvat kaikkein parhaimmilta yhdessä. Sikareita tyydyimme tosin vain tuoksuttelemaan, ja katselimme miten sikarikaupan työntekijät sytyttivät ja pitelivät sikareita oikeaoppisesti. 

Kuuba on myös mojiton kotimaa, joten sieltä saa tietenkin maailman parhaita mojitoja. Maistoimme lisäksi jotakin paikallisten suosittelemaa "päivä-mojitoa", jossa oli vähemmän alkoholia ja jota kuubalaiset joivat silloin kun oli vielä liian aikaista kunnon drinkeille. En vain oikein tiedä mikä sen nimi oli, jokin "a bite"- tyylinen sana, sillä luulin paikallisten kysyvän meiltä ensin että haluaisimmeko jotain purtavaa.

Paikallista elämää

Kuuba on siitä mukava Karibian maa, että siellä pääsee oikeasti näkemään paikallista elämää. Amerikkalaiset risteilyalukset tuovat muihin Karibian maihin valtavat turistimassat, mutta sattuneesta syystä kovin monet jenkkiristeilijät eivät Kuuban satamissa pysähtele. 

Kuubalaiset olivat mielestämme oikein ystävällisiä ja iloisia. Apua sai aina sitä kysyessä, ja paikalliset pysähtyivät muutenkin mielellään jutustelemaan turistien kanssa. Kerran meillä meni ainakin puoli tuntia 200 metrin kauppamatkaan, kun piti jatkuvasti jäädä juttelemaan paikallisille, ja jotenkin me päädyttiin siinä matkalla baariinkin erään kuubalaispariskunnan kanssa. 

Myös paikalliset pikkupojat olivat hyvin kiinnostuneita tusristeista ja tulivat usein tervehtimään meitä iloisesti, luultavasti jonkin pienen lahjan toivossa. Harmiteltiin ettei tullut otettua mitään kivaa pikkutavaraa mukaan Suomesta, mitä olisi voinut lapsille antaa.

Jonkin verran Kuubassa on myyntikulttuuria, mutta meistä se ei ollut mitenkään häiritsevän tungettelevaa. "Ei kiitos" riitti hyvin saamaan tuputtelijat pois kimpusta.

Minulla oli onneksi sujuvaa espanjaa puhuva siskoni matkassa, mutta yleisesti ottaen kuubalaiset puhuivat ihan kohtalaisesti englantiakin. Ja elekielelläkin varmasti pääsee pitkälle, eikä edes näytä hömöltä vaikka kuinka kadulla huitoisikin käsillään. Kuubalaiset nimittäin käyttävät hyvin paljon elekieltä puhuessaan, ja monesti ikkunan läpi paikallisia seuratessaan olisi voinut luulla heidän pelaavan pantomiimiä.

Paikallinen ruokakauppa.

.

Rytmejä kaduilla

Musiikki on suuri osa Kuuban (ja varmasti muunkin Karibian) viehätystä. Mukaansatempaavavat rytmit raikaavat kaikkialla, eikä live-musiikkia tarjoavan ruokapaikan löytäminen ole hankalaa. Ja vaikka ravintolassa ei aluksi musisoijia näkysikään, saattaa sinne kuitenkin kesken illallisen poiketa jokin katusoittaja turisteja ilahduttamaan. 

Näille soittajille on sitten tietenkin vähän puolipakko antaa tippiä, mistä olen kuullut joidenkin matkaajien valittavan. Meitä tuo ei kuitenkaan haitannut, sillä kohtaamamme katusoittajat olivat mielestämme kaikki todella taitavia ja ystävällisiä. Jotkin kuulostivat jopa melkein Louis Armstrongeilta matalan käheine äänineen, ja lauloivat latinolaulujen lisäksi ihania vanhoja klassikoita, kuten Nat King Colea. (Joista tällainen entisaikojen musiikin ystävä piti kovasti, varsinkin noilla Kuuban vanhaa henkeä huokuvilla kaduilla!) Sitä paitsi, se vähän alle euron tippi ei ole iso juttu meille, mutta merkitsee paljon pienituloiselle kuubalaiselle.

Ilmeisesti salsaltakaan ei voi Havannassa välttyä, vaikkei varsinaisesti missään tanssimassa kävisikään. Kerran jutellessamme paikallisten nuorten kanssa kadulla saimme nimittäin heiltä hauskan lauluesityksen (heillä oli jopa marakassit mukana, kulkevatkohan kaikki kuubalaiset marakassit taskuissaan? :D ) ja samalla salsan askeleiden pikakurssin.

Sekoitus uutta ja vanhaa

Jonkin verran on nykyaika ehtinyt hiipiä jo Kuubaankin, ja siellä on tänä päivänä jopa internet (vaikkakin yhteys on hidas ja toimii vain valikoiduissa paikoissa kuten puistoissa ja hotellien auloissa). Nettiä käyttääkseen täytyy lisäksi ostaa erillisiä lipukkeita. Me emme kokeilleet Kuuban nettiä ollenkaan, sillä emme kokeneet sitä tarvitsevamme, ja oikeastaan viikon tauko internetistä toi reissuumme vielä enemmän sitä entisaikojen tunnelmaa.

Paikallisilla oli jo aika paljon älypuhelimia, joita Floridassa asuvat sukulaiset tuovat Kuubaan. Puistoissa saattoikin nähdä paikallisia istumassa puhelin kädessä (puistot kun ovat niitä ainoita paikkoja joissa tavalliset kuubalaiset pääsevät nettiin), mutta muuten ihmiset eivät tietekään kulkeneet kaikkialla puhelin kourassa kuten meillä. Ja kyllä niissä puistoissakin silti vielä juteltiin paljon ihan kasvokkain, eikä vain tuijotettu älypuhelimia.

Olimme siis kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväisiä siihen, että valitsimme matkakohteeksemme Kuuban ja Havannan. Suosittelen vahvasti kaikille!

Seuraavassa postauksessa keskitytäänkin sitten tarkemmin Kuuban sykkivään sydämeen, elämäntäyteiseen Havannaan.