Esi-isien kädenjälkiä

Puinen viitta osoittaa pienelle, heinittyneelle parkkipaikalle. Olemme vähällä ajaa risteyksestä ohi, niin huonosti sekä viitta, sen teksti että itse risteys erottuvat ympäristöstään. Parkkipaikalla kiveä vasten on asetettu nojaamaan kyltti, jossa on käsin kirjoitettu teksti "kalliot" ja eteenpäin osoittava nuoli. Ei heti uskoisi, että tästä lähtee polku Fennoskandian suurimmalle kalliomaalausseinämälle.

Saraakallio löydettiin virallisesti 70-luvulla, mutta maalaukset olivat toki olleet paikallisten tiedossa jo tätä ennen. Tuolloin raivattiin parkkipaikka tien varteen, kallioille merkittiin polku ja paikalle tuotiin maalauksista kertova info-taulu. Alkuinnostuksen laannuttua Saraakallio painui kuitenkin unohduksiin. Info-taulukin lahosi ja vietiin lopulta pois. 

Seuraamme merkittyä polkua ja saavumme Saraakallion laelle. Reittimerkit päättyvät, ja eri suuntiin lähtee epämääräisiä pieniä polkuja. Kalliomaalaukset sijaitsevat epäilemättä jossakin tämän jyrkänteen alapuolella, mutta missä, ja miten sinne pääsee, mietimme.

Laskeudumme Saraakalliota alas sen vasemmalta puolelta ja huomaamme oikealle lähtevän kallionkielekkeen. Se on kapea ja viisto ja hieman hurjan näköinen, mutta korkeus olisi oikea. Ensimmäisten maalausten pitäisi nimittäin olla noin 10 metriä vedenpinnan yläpuolella. Isä lähtee rohkeimpana katsomaan ja palaa pian takaisin kertomaan, että löytyi, ja että on muuten hienot.

Arkajalkana kuljen kielekkeellä neljällä raajalla, jolloin se ei tunnu enää yhtä pelottavalta. Varmasti tämä on juuri se syy, miksi reittimerkit vievät vain kallion laelle asti, mietin siinä kontatessani. Jos maalauksille tekisi virallisen reitin, pitäisi sinne rakentaa jonkinlaiset turvakaiteet. 

Maalausseinämän kohdalla kalliotasanne onneksi levenee. Ensimmäisenä silmiimme osuu hirvi, Saraakallion kuuluisin maalaus. Oikein hämmästyn, miten kirkkaana ja selkeänä se näkyy kalliossa. Hirvi näyttäisi laukkaavan kiven halkeamaa pitkin, tai kenties alas jyrkänteeltä metsästäjien saaliiksi. Otsallaan sillä on tappisarvet, mikä viittaisi kevääseen tai kevättalveen, ja sen ruumis on jaettu sisältä osiin. Mielestäni hirvi on tavattoman kaunis.

Muokkaamaton kuva

Myös itse Saraakallio on jylhä ja upea, kuten kalliomaalausseinämät tuppaavat olemaan. Salaa mielessäni olen tyytyväinen siitä, että paikka on hienouteensa nähden hyvin tuntematon, eikä koskemattomuuden tuntua ole "pilattu" turvakaiteilla. Kallion voi nähdä ainakin melkein sellaisena kuin kivikautinen ihminen on sen nähnyt, vaikka paljon on toki muuttunut vuosituhansien aikana.

Näkymä maalausten edestä Saraavedelle

Hirven oikealla puolella erottuu selkeästi kaksi hahmoa, joita on veikattu käärmeeksi ja sisiliskoksi. On myös mahdollista, että lisko on sittenkin mies, ja molemmissa hahmoissa on nähtävissä sekä ihmismäisiä että eläimellisiä piirteitä. 

Kolmas vastaantuleva maalaus on vene, jolla on hirven pää ja mahdollisesti jalat. Hirviveneet ovat yleinen ja kiehtovan mystinen aihe kalliomaalauksissa. Mitähän niillä on alunperin mahdettu tarkoittaa?

Seuraavaksi saavumme hyvin punaiselle maalauskentälle. Kämmenenjäljet erottuvat selkeästi yläreunassa, ja tuijotan niitä lumoutuneena. Esi-isien kädenjälkiä vuosituhansien takaa.

Ensikatsomalla silmämme näkevät alueella lähinnä punaista sotkua, mutta pikkuhiljaa hahmot alkavat nousta esiin. Se on kuin piilokuva. Kädenjälkien alta hahmottuu ensin yksi hirvi, sitten toinen ja kolmaskin, löytyy veneitä ja ihmisiä ja tunnistamattomia eläimiä. Yksi toisensa jälkeen hahmot nousevat seinämästä. Kallio ikään kuin herää eloon ja alkaa kertoa tarinaa muinaisesta maailmasta. 

Jälleen kerran kuvat näkyivät ja hahmottuivat silmälle paremmin kuin kameralle.

Kaksi hirveä

Ihmiset esiintyvät kalliossa enimmäkseen pareittain, ja ne näyttävät minun silmiini tanssivilta. Vasemmalle mentäessä vastaan tulee myös merkillinen jono ihmisiä, joka on kenties kuvaus jostakin rituaalista, tai sitten vain muinainen letkajenkka, kuten siskoni toteaa.

Shamaani?

Saraakalliolta on löydetty noin 200 kuvaa tai kuvan katkelmaa, joista osa näkyy selkeästi kaikilla keleillä, mutta osa vaatii kylmän ja kostean ilman, sekä harjaantuneen silmän erottuakseen kunnolla. 

"Letkajenkka"

Eläinhahmoja ja mahdollisesti vene?

Eteenpäin mentäessä kuvat siirtyvät hyvin korkealle kallioon, eli kyseessä ovat Saraakallion vanhimmat maalaukset. Ikää niillä on noin 7 000 vuotta, ne ovat siis paljon vanhempia kuin esimerkiksi Egyptin pyramidit. Vedenpinnan laskiessa maalauksia on alettu tehdä yhä alemmas kallioon, ja kuvien korkeuden vaihtelut kertovat paikan olleen tärkeä ja pyhä pitkällä aikajaksolla. 

Tuntuu, että voisin tuijottaa kalliota tuntikaupalla, etsiä hamoja kivestä ja miettiä niiden merkitystä. Mielessäni matkaan vuosituhanten taa. Aikaan, jolloin maailma oli vielä täynnä taikuutta, shamaaneja ja luonnonhenkiä, metsät olivat todellista erämaata ja Suomessa lainehtivat paljon nykyistä suuremmat järvet. Aikaan, jolloin luonnon voima oli ihmisen mahtia ja tietämystä suurempi. Niin kaukainen ja kadonnut on se maailma, ja niin vähän me siitä nykyään tiedämme. Vaan siltikin, kun istun siinä kielekkeellä, edessäni jylhä, muinaisia hahmoja vilistävä jyrkänne, pystyn yhä aistimaan paikan pyhyyden ja voiman.

Äiti ja isä ovat jo lähteneet syömään eväitä, ja lopulta myös siskoni ja minä maltamme jättää esi-isien ihmeellisen maailman. Lähdemme Saraakalliolta lumoutuneina ja mykistyneinä, mielessämme monta kuviin liittyvää kysymystä, joihin emme koskaan saisi varmaa vastausta. Ja ehkä juuri se onkin osa kalliomaalausten viehätystä. Ne ovat arvoituksia, pieniä palasia palapelistä, josta on hukkunut liian monta palaa jotta sen voisi kasata valmiiksi. Puuttuvat osat saa jokainen täydentää itse mielikuvituksen avulla.

Lähteinä käytetty:
Suomen muinaistaideseura
Unohdettu Saraakallio
ismoluukkonen.net