Onnenlintu

Eilen se sitten tapahtui: eksyin metsään. Olenhan minä ollut eksyksissä ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen kertani täällä Lapissa. Lähdin alas tunturin etelärinnettä hieman liikaa länteen päin, ja väistellessäni kivikoita ja soita käsitykseni reitin itä-länsisuunnasta hämärtyi entisestään. En vain löytänyt takaisin pienelle pistotielle, jolle olin jättänyt autoni. Tiesin kyllä, että jos jatkaisin suoraan etelään, tulisin poikittain kulkevalle isolle hiekkatielle, jolta voisin kävellä auton luo. Se tosin tietäisi joitakin lisäkilometrejä kävelyä, ja olin jo melko väsynyt tunturin valloituksen jälkeen.

Silloin luokseni lennähti kuukkeli. Lähestyessäni lintua se lensi aina hieman eteenpäin ja istahti oksalle tai kannon nokkaan istumaan, ikään kuin odottamaan minua. Mieleeni muistuivat kaikki nuo tarinat, joissa kuukkelit auttoivat eksyneitä kulkijoita tai jopa johdattivat kullankaivajat parhaiden kultasuonien luokse. Kuukkeli liikkui kohti itää, ja ajattelin, että ehkä olin sittenkin kulkenut liikaa länteen päin laskeutuessani tunturin etelärinnettä. Lähdin seuraamaan lintua, ja kuinka ollakaan, kuukkeli johdatti minut takaisin tuttuun metsään, josta löysin helposti reitin autolleni. Hymyillen mietin, että taisivat nuo vanhat legendat kuukkeleista olla totta. Ei näitä turhaan kutsuta onnenlinnuiksi.