sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Prologi

Follow my blog with Bloglovin

Minä


Olen aina ollut luonnon lapsi
risuja ja neulasia hiuksissa.
Kiipesin jokaisen vuoren huipulle
ja tunsin jokaisen metsän otuksen.



Poikkesin usein valmiilta poluilta
sillä niinhän päätyy aina hauskimpiin seikkailuihin.
Keräilin taskut täyteen pieniä aarteita
herkkumarjoja, linnunsulkia ja muistoja.


Taskuissani oli myös ideoita
sekä herkullisia reseptejä
lumiveistosten mallikuvia
ja piparitalojen piirustuksia.


Tiesin, että reseptit on tehty rikottaviksi
ja että kaikkea voi tuunata.
Sillä elämästä tulee paljon hauskempaa
kun käyttää vähän mielikuvitusta.


Ei huolta, tästä ei tule mitään runoblogia. Tuo hieman runollinen aloitus vain mielestäni sopi tähän alkuun pieneksi esitelmäksi minusta ja tästä blogista. Luvassa siis juttuja ja kuvia lähinnä luontoon, ruoanlaittoon ja kaikenlaiseen näpertelyyn liittyen. Luontoilen yleensä "Hartolan lapissa" eli Vuorenkylässä, jossa vanhempieni mökki sijaitsee, ja sieltä tulen varmasti ammentamaan monen monta kirjoituksen aihetta. Amatöörileipurina ja -kokkina olen kehitellyt ja tuunaillut monenlaisia reseptejä, joita ajattelin nyt laittaa jakoon täällä. Lisäksi olen innokas näpertelemään esimerkiksi lumiveistoksia, Halloween-kurpitsoja ja kaarnaveneitä.

Saatan myös silloin tällöin kirjoitella jostain muustakin, kuten matkailusta tai hupsujen koirien kommelluksista. Tai mitä taskuistani nyt sattuukaan löytymään.


- Anniina

3 kommenttia:

  1. Hei, ihana uusi blogi! Tykkään. Mukavaa, kun kävit kommentoimassa, niin löysin tänne. (Jännää, miten paljon näytät bannerikuvassa isosiskoltani! Hetken katselin ihan hämmentyneenä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Liityin nyt vihdoinkin kunnolla blogimaailmaan, tosin ehkä hieman jälkijunassa. (hämäläinen kun olen syntyjäni...:D ). Sulla on kanssa tosi mukavia kirjoituksia, blogisi sai kunnian päästä ensimmäisenä lukulistalleni :)

      Poista
    2. Haha, ei se blogiskene näytä onneksi ainakaan ihan vielä olevan kuolemassa, vaikka nuori polvi onkin jo siirtynyt pitkälti tuben puolelle. :D Mutta kiitos paljon! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...